Kuka on Henniina´s nimen takana

Hei

Olen Ninni Soinila (Jolkkonen) ja kessun omistaja olen ollut jo vuodesta 1991 lähtien.

Asumme Pyhtäällä luonnonkeskellä

Ensimmäisen koirani sain monen vuoden kinuamisen jälkeen.

Keeshondiin päädyttiin aivan sattumalta kun luin kirjastossa koiramme lehteä ja sattui kessun myynti ilmoitus eteen. No ei muuta kuin koirakirja käteen ja katsomaan millainen koira kyseessä. Rotukirjassahan oli lopulta esittely wolfspitzistä eikä kessusta, tätä toki siinnäkohtaa en tiennyt.

Soitto kasvattajalle ja pettymykseksi pentu oli varattu ja oli tarkoitus lähteä kohti pohjoista, mutta meitä kehoitettiin soittamaan seuraavana päivänä uudelleen jos ei pennun varaajasta olisi kuulunut mitään. Näin myös tehtiin ja voi sitä onnen määrää kun pentu päätyikin meille.

Auto kohti Ummeljokea ja hakemaan pallero kotiin. Koira oli Lasakko Anu "Emmi" kasvattajina A.Kolkka & V. Peltonen joista muodostuikin meidä hyvät ystävät ja pidettiin tiiviisti yhteyttä.

Emmille tehtiin yhdet pennut (Lasakko Anu & Keestorpet´s Manolito)v 1993 joista kotiin jäi Ene ja muutaman mutkan kautta haettiin takaisin kotiin Ernest veli. Pennututs aika oli sellaista että mietittiin ettei ikinä enää koskaan uudelleen mutta kuinkas kävikän. Emmi ei koskaan ollut mikään näyttely kehien kuningatar mutta senkin edesä toimi upeana kotikoirana. Pojat sensijaan pärjäsi hienosti kehissä mutta silloin käytiin vain kotimaassa ristiinrastiin.

1997 koitti aika kun muutin omaan kotiin ja koirat ym eläimet jäivät vanhempieni luokse. muutama vuosi siinnä menikin ilman "omaa" koiraa kunnes saatiin eräällä Ahvenanmaan näyttelyreissulla hullu ajatus päähän. Haetaan pentu Venäjältä. Niin siitä sitten syntyikin eräänlainen legenda koko reissusta ja tulipa tuliaisina upea koirakin joka vaikuttaa tälläkin hetkellä melkosen voimakkaasti Suomen kessu kannassa.

Venäjän tytteli oli Aistraum Isabella "Bella, Pietu" ( Sashanna´s Alice & Piccadillycircus delmonte Dragnone) Bellalla tehtiin kaksi pentuetta näistä lisää kasvatit osiossa.

"Bellasta" sitten Henniina´s kanta saikin alkunasa ja sitä tietä mennään edelleen, katsotaan mitä tulevaisuus tuo mukanaan.

Tervetuoa joukkoomme